Rajupusu Leaderin vuosi 2020 alkaa aktiivisesti

Rajupusu Leader ry:lle lisää rahoitusta vuodelle 2020
Rajupusu Leader ry haki ns. lisämyöntövaltuuden lisäkehystä hankkeisiin ja yritystukiin. Lisäkehystä myönnettiin toimintaansa kehittäneille ja työssään edistyneille Leader-ryhmille. Rajupusu Leader menestyi prosessissa, ja vuonna 2020 on alustavan päätöksen mukaan hankkeille ja yritystuille myönnettävissä noin 450 000 € rahoitusta. Hankehaku on jatkuvaa, joten rahoituksesta kiinnostuneiden kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä. Rajupusu Leader ry:n toimiston väki, toiminnanjohtaja Anne Vänttinen ja hankeaktivaattori Kirsi Blomberg, ovat hankehakijoiden tukena koko hakuprosessin ajan, aina ideointivaiheesta maksatushakemuksen ja loppuraportin tekoon saakka.

Hallitukseen uusia jäseniä
Yhdistyksen syyskokouksessa valittiin hallitukseen uusia jäseniä, osa jäsenistä jatkaa tehtävässään. Kaksivuotista puheenjohtajapestiään jatkavat puheenjohtaja Kimmo Ihalainen Joroisista ja varapuheenjohtaja Kirsi Jylhä-Lipsanen Juvalta. Hallituksessa jatkavat vanhoina jäseninä Joroisista Eveliina Kautto, Juvalta Anne Suhonen ja Ritva Hänninen, Rantasalmelta Jari Rautiainen ja Sulkavalta Maarit Tiimonen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Marja Huupponen Joroisista, Suvi Kokkola ja Eija Guttormsen Rantasalmelta sekä Kukka-Maaria Kärki ja Ari Möttönen Sulkavalta. Jokaisella hallituksen jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Hallitus muodostuu kolmikantaperiaatteella: kolmannes hallituksen jäsenistä edustaa julkista hallintoa, kolmannes yhteisöjä (yhdistyksiä ja yrityksiä) ja kolmannes maaseudun asukkaita.

Vuonna 2019 Rajupusu Leader puolsi tukea noin 424 500 €
Rajupusu Leader ry:n hallitus puolsi rahoitusta vuoden 2019 aikana 10 yleishyödylliseen hankkeeseen ja 9 yritykselle. Yhteensä tukea puollettiin noin 424 500 euroa Joroisten, Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien alueelle. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta. Julkisen tuen lisäksi kaikissa hankkeissa on mukana hakijoiden omaa, yksityistä rahoitusta ja osin talkootyötä.

NuorisoLeader -toiminta aloitettu
Vuoden 2020 alussa on aloitettu NuorisoLeader -toiminta. NuorisoLeaderin tavoitteena on nuorten itse suunnittelema ja toteuttama toiminta ja saada sen myötä nuoret mukaan alueen kehittämiseen ja projekteihin. NuorisoLeaderin tarkoituksena on edistää seudun elinvoimaisuutta nuorten näkökulmista käsin erilaisten nuorten suunnittelemien ja toteuttamien projektien ja hankintojen avulla. Hakijana ja toteuttajana NuorisoLeaderissa on joko nuorten ryhmä, jossa on vähintään kolme 13-29 vuotiasta henkilöä, nuorten tai lasten kanssa toimiva yhdistys tai nuori yrittäjä. Hankkeen hyödyn tulee kohdistua Joroisten, Juvan, Rantasalmen tai Sulkavan alueelle. Päätökset rahoitettavista tekee alueen nuorista koostuva päättäjäryhmä. Ryhmään haetaan vielä mukaan jäseniä, joten asiasta voi ottaa yhteyttä toimistoomme.

Kevään toimintaa
Keväällä matkailuyrittäjille ja tapahtuman järjestäjille on tulossa info- ja verkostoitumistapahtuma maaliskuussa. Tilaisuus sisältää mm. työpajoja, puhujia, keskustelua sekä mahdollisuuden tuoda toimintaansa tutuksi muille alueen toimijoille.

Biotalous tutuksi -hankkeen infotilaisuuksia on tulossa keväällä taas jokaiseen neljään kuntaan. Biotaloudella tarkoitetaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon, energian, tuotteiden ja palvelujen tuottamiseen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Tilaisuuden ovat maksuttomia ja avoimia kaikille kiinnostuneille.
Seuraa tilaisuuksien markkinointia ja lisätietoja nettisivuiltamme, facebookista ja paikallislehdistä


Lisätietoja:
Rajupusu Leader ry
Anne Vänttinen
toiminnanjohtaja
Puh: 040 715 7189
E-mail: anne.vanttinen@rajupusuleader.fi


Viimeisimmät kommentit

    Top