Maaseutukuriiri vaihtui


”Aloitin maaseutukuriirina Mikkelin Paukkulinnassa Veej’jakaja ry:n toimitiloissa marraskuun alussa. Nimeni on Sofia Flygare. Koulutukseltani olen toimittaja-medianomi. Olen työskennellyt monipuolisissa viestinnän tehtävissä. Toimittajan työn lisäksi työsarkani sisältää muun muassa markkinoinnin ja graafisen suunnittelun tehtäviä. Etelä-Savon alueella olen työskennellyt paikallislehden toimittajana Sulkava- ja Puumala-lehdissä. Samalla Etelä-Savon alue on tullut tutuksi eri puoliltaan entistäkin paremmin. Omat juureni ovat Pieksämäellä. Nykyinen asuinpaikkakuntani on Mikkeli.

Maaseutukuriirin tehtävässäni keskityn Etelä-Savon Leader-ryhmien toteuttamien ja ELY-keskuksen rahoittamien maaseudun kehittämishankkeiden tiedotustyöhön eri kanavien kautta. Maaseutukuriiri-lehti ilmestyy kerran vuodessa. Pääasiallisina viestintäkanavina toimivat maaseutukuriiri.fi-verkkosivusto sekä someympäristössä Facebook, Twitter ja Instagram. Kehotankin seuraamaan näitä kanavia säännöllisesti, koska ajankohtaisin ja tuorein tieto löytyy niistä.

Hyvistä ideoista kannattaa tulla keskustelemaan alueen oman Leader-ryhmän kanssa. Neuvojen lisäksi niiden toteuttamiseen voi olla mahdollista saada rahoitusta Leader-verkoston kautta tai ELY-keskuksen myöntämänä tukena.

Omalta osaltani haluan tehdä parhaani välittääkseni viestiä Leader-hankkeista, maaseudun ajankohtaisista asioista ja uutisista yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Yhteistyöllä onnistumme parhaiten maaseudun elinvoimaisuuden kehittämisessä.”

Lisätiedot ja yhteydenotot:
Sofia Flygare Maaseutukuriiri, Etelä-Savon maaseutuohjelmien viestintähankkeen tiedottaja
p. 0440 155 992 sofia.flygare(at)maaseutukuriiri.fi www.maaseutukuriiri.fi


Maaseutukuriiri on EU-rahoitteinen Etelä-Savon ELY-keskuksen, Veej’jakaja ry:n, Rajupusu Leader ry:n ja Piällysmies ry:n yhteinen tiedonvälityshanke. Hankkeen tavoitteena on tiedottaa eteläsavolaisten toimintaryhmien tarjoamista rahoitusmahdollisuuksista maaseudun kehittämiseen käytännönläheisin esimerkein.


Top